oon oikeesti miettiny et mikä mus on vial, ku en kelpaa ihmisille tälläsenä ja ku kaikki kaikist tärkeimmät hylkää just sillo ku niit tarttis kaikkei enite. kyl mä ymmärrän jos ei vaan jaksa mua enää tai jos muhu kyllästyy helposti koska mä vaa toistan itteeni koko aja, mut jos must ei pidä ni ei ees tarvii esittää pitävänsä must. ku se on niin perseestä et eka esitetää et oon muka nii vitun tärkee ja et mua rakastetaa nii vitusti, mut sit jätetääki iha ilma syytä. oon joutunu kestää sen nii helvetin mont kertaa ja toi viimesin oli kaikkei pahin, enkä usko et voin enää ikin rakastaa samal taval ku rakastin sitä ihmistä. se oli mulle jotai nii tärkeetä, ja sit se vaa hävis. luulin jo yhen kerran et oisin voinu saada sut takas mut sit olitki jo heti pyytämäs anteeks sitä mitä tapahtu, vaik must siin ei ollu mitää anteekspyydettävää. se oli ihanaa et sain vaa olla sun lähel. ja se mitä sanoit mulle on just sitä mitä toivoinki, mut se oliki ilmeisesti pelkkä valhe. en voi mitää sille mitä tunnen sua kohtaa, ja oon varma et tuun rakastaa sua nii kaua ku mun sydän lyö. joka kerta ku oon sun lähel, joka kerta ku kuulen sun äänen, joka kerta ku puhut mulle ja joka kerta ku halaat mua, mun tekis mieli huutaa koko maailmalle et kui paljo mä sua rakastan. nää tunteet sua kohtaa ei tuu loppuu, ne vaa vahvistuu.
// Mona
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti